Mitä kuuluu Arkkitehtuurin- ja Muotoilun Oppimisen Keskukselle uusi kehittämispäällikkö Satu Silvanto?

Satu Silvanto aloitti uudessa tehtävässä huhtikuun lopussa. Hänen työhönsä kuuluu uuden Arkkitehtuurin ja muotoilun oppimisen keskuksen konseptin kirkastaminen yhdessä Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kanssa. Suomen Kulttuurirahasto myönsi hankkeelle 450 000 euron suuruisen museovisioapurahan vuosille 2020-2023. Esitimme Sadulle kahdeksan kysymystä, joissa hän muun muassa kertoo, mitä hankkeessa tehdään seuraavaksi.

1. Mistä tulit nykyiseen tehtävään?
Olen työskennellyt kuopuksen syntymän jälkeen freelancer-valmentajana, -työnohjaajana ja -fasilitaattorina. Sitä ennen toimin viitisentoista vuotta erilaisissa kulttuurialan EU-, tutkimus- ja kehityshankkeissa. Olen vielä hetken aikaa mukana myös Tanssin talo -hankkeessa yhdistyksen hallituksen jäsenenä.

2. Ovatko muotoilun ja arkkitehtuurin alat sinulle tuttuja entuudestaan?
Olen seurannut arkkitehtuurin ja muotoilun aloja osana kaupunkien kehittämistä ja laajempaa kulttuurin kenttää sekä aloilla työskentelevien tuttujeni kautta. Olen siis tarkastellut muotoilua ja arkkitehtuuria etäämmältä ja nyt olen innoissani saamastani mahdollisuudesta sukeltaa aihepiiriin aiempaa syvällisemmin.


3. Mitä odotuksia sinulla on uudesta työtehtävästä uuden arkkitehtuurin ja muotoilun oppimisen keskuksen parissa?

Uskon elämyksellisesti tarjoiltavilla arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen menetelmillä olevan paljon annettavaa ilmiöoppimiselle ja monialaiselle yhteistyölle niin kouluissa kuin työelämässäkin. Tämä motivoi minua uudessa työtehtävässäni. Tykkään olla luomassa uudenlaisia yhteyksiä eri näkökulmista asioita katsovien toimijoiden välille. Sisällön lisäksi innostun työn yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta – uskon, että parempi ja laajempi tietoisuus arkkitehtuurista ja muotoilusta ja niihin liittyvistä prosesseista auttaa kansalaisia ja päättäjiä tekemään ekologisestikin kestävämpiä valintoja.

4. Mitä Museovisio -hankkeelle kuuluu nyt?
Hankkeelle kuuluu hyvää. Sitä on suunniteltu huolellisesti yhteistyössä alan toimijoiden kanssa kaksi vuotta. Nyt on aika siirtyä suunnittelusta käytännön toimenpiteiden pariin rakentamaan yhdessä tulevaisuuden arkkitehtuurin ja muotoilun oppimiskeskusta.

5. Mitä kohden haluat visiota alkaa luotsaamaan?
Kuljetan kehittämispäällikkönä hanketta eteenpäin vajaan kahden vuoden ajan. Tehtäväni on huolehtia siitä, että konsepti kirkastuu ja oppimiskeskuksen rakenteet ja toimintatavat muodostuvat kestäviksi koko hankekauden ajaksi ja sen ylikin. Työtä tehdään yhdessä monien eri toimijoiden kanssa, jolloin yhteisöllisten työtapojen kehittäminen hankkeessa on tärkeää. Itselleni tärkeitä suunnittelukasvatuksen arvoja ovat esteettisyys ja ekologisuus, joten haluan pitää näitä esillä myös omassa työroolissani hankkeessa.

6. Millaisen haluaisit uuden muotoilun ja arkkitehtuurin oppimisen keskuksen olevan?
Helposti lähestyttävä, useita eri aisteja ja ajattelua virittävä, arjen ympäristön kysymyksiä globaaliin kontekstiin sitova vuorovaikutuksen keskus.

Sadun yksi lempirakennuksista Helsingissä on uusi Amos Rex. ”Sen arkkitehtuurissa kohtaavat upeasti uusi ja vanha. Samalla se on jatkuvassa vuorovaikutuksessa kaupunkilaisten kanssa monin eri tavoin”.

7. Mitä oppiminen sinulle merkitsee?
Oppiminen on kehittymistä ajattelun ja tunteiden tasolla. Se on matka itseen, lähiympäristöön ja koko maailmaan.

8. Millainen työntekijä olet?
Haluan olla reilu, rehellinen ja ystävällinen kaikille ihmisille, kenen kanssa olen vuorovaikutuksessa, myös kollegoille.

Kuvat:
Sergio Urbina.